keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syksyllä 2015

Syksyllä 2015 kirjoitetaan kolmatta viidestä tutkimusrahoitushakemuksesta. Ihan hyvällä mielellä. Luetaan kasvatustieteen kirjoja, vaikka kirjastosta otettiinkin mukaan myös Gibsonin Neurovelho, vähän niin kuin lohdukkeeksi. Kokeillaan edelleen uusia ruokia, vaikka esimerkiksi härkäpapurouhe on toistaiseksi ollut iso pettymys. Koetetaan liikkua, mikä on tuntunut hyvältä. Muun muassa se, että kun tein rantaraitilla olleen kävely/juoksutestin, sain tulokseksi kelvollinen/hyvä kunto. Kesän jälkeen tämä oli erittäin rohkaisevaa.

Todetaan että haikeutta on ilmassa kun lapset kasvavat siinä suhteessa että harrastepaletti muuttuu. 11-vuotiaan iki-ihana jalkapallo on todennäköisesti loppumassa tuossa muodossaan. Paikallinen seura on periaatteessa ja käytännössäkin "kasvattajaseura", ja nuo 11-12 -vuotiaat alkavat olla siinä iässä että osa kaipaa tavoitteellisempaa harkkailua ja osa ei. Mutta kun meillä on joukkueen vanhempien kanssa niin kivaa!

Harmistutaan, kun viikonloppuna ei pääsekään Rovaniemelle mökin talvikuntoon laiton nimissä. Syyslomalla sitten! ROPSin viimeiseen kotipeliin!

PS. Ruutuaika syksyllä 2015? Nuorimmainen katsoo (ja leikkii) Ryhmä Hauta. Vanhin katsoo Greyn anatomiaa. Pojat pelaavat edelleen Minecraftia mutta myös Terrariaa ja jotain muita rakennus- ja simulointipelejä. Itse katson Areenasta Naurun tasapainoa ja ehkä kohta Siltaa. Puoliso katsoo Murdochin murhamysteerejä.

PPS. Kai se on pakko vakavoitua ja listata jonnekin se, mistä syksyllä 2015 lehdissä kirjoitellaan. En jaksa näistä ryhtyä blogissa mälväämään, mielipiteet on joko hyvin selkeitä tai sitten hyvin epämääräisiä. Mutta asiaan. Syksyn puheenaiheet: Euroopan ja Suomen talouskriisi ja "viiden prosentin tuottavuusloikka" sekä Euroopan yllättänyt turvapaikanhakijoiden määrän kasvu josta laineet lyövät jopa Keski-Suomeen.

Ei kommentteja: