Kamala kun teineillä on outo vuorokausirytmi. On ihan ok alkaa katsomaan elokuvaa puoliltaöin. Ja ylös kiskoutumisessa onkin työtä ennen lounasaikaa. No, ehkä tästä ei kannata liikoja stressata. Olenhan itsekin rytmissä, jossa herätään reilusti yli kymmenen (ja silloinkin on oltava kello soimassa), eikä nuorimmainenkaan herää ennen sitä. Illalla patistamme toki 8-vuotiaan sänkyyn kymmenen korvilla, mutta oma uni saa odottaa yli puolenyön.
Kyllä se rytmi väkivalloin oikenee, kun koulut alkavat.
Vanhimmainen lähtee tänään hankkimaan lisää univelkaa - hän osallistuu kaverinsa kanssa kirkon nuorisokongressiin Espanjassa, ja tytöt menevät sinne JUNALLA. Tapahtuma on 1.-5.8. Tähän alle kolme tai neljä matkustuspäivää, ja takaisin saman verran. (Saako sanoa, että olen tosi kateellinen.)
Eilen ennen nukkumaanmenoa katsoimme kesän parhaan scifi -elokuvan (ja muutkin ovat olleet hyviä, Ex machina ja Arrival ainakin). Passangers oli näyttävä, viihdyttävä ja raikas. Siinä ei räiskitty eikä pelätty vihollisia, mikä aina tuntuu jotenkin niin energianhaaskaukselta elokuvissa. Viholliseksi riittää jokin luontevampikin, kuten hajoava tekniikka. (Tämä on ehkä yksi syy siihen, miksi pidän scifistä. Siinä haaste ja este eivät useinkaan ole toiset ihmiset, vaan kommunikaatio-ongelmat, luonto, tai rikki menneet tekniset vempeleet.) Passangers viittoili viihdyttävästi moniin muihin scifi -teoksiin, niin Wall-een, Aniaraan, Douglas Adamsiin kuin peliin Starship Titanickin, ja olen aika varma että pitkällä scifin lukemis- ja katsomiskokemuksella siitä saa PALJON enemmän irti kuin nykyhetken nuoriso saa. (Nyt voin sitten äskeisen kateuden vastapainoksi tuntea myötätuntoa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti