Pikkuisin menee tänään iltapäivällä hoitotädin menon takia reiluksi tunniksi varahoitoon. Pikkuisimmalla on sen verran monta vuotta hoitouraa edessä, eli on varmaan ihan hyvä että varahoitokin tulee tutuksi, ja tuollainen pehmeä kokeilu on mukava tehdä ensin. Onhan noinkin pienelle aina kurjaa kun tulee muutoksia, etenkin kun niiden syitä ja kestoja ei oikein vielä ymmärrä. Mutta tänään koko ryhmä menee yhdessä, ja aika on tosiaan lyhyt. Olen ymmärtänyt, että perhepäivähoidon varahoito toimii tuossa meidän alueella aika hyvin. Paikka on useimmiten sama (lähipäiväkodin pieni ryhmä), siellä on varahoitolaisilla useimmin sama vastuuhoitaja, ja perhepäivähoitajat käyttävät ryhmäänsä säännöllisesti paikalla leikkimässä ja touhuamassa, eli paikka ja ihmiset eivät tosiaankaan ole outoja ja pelottavia. (Kesäisin tai muuten erikoisaikoina varahoito voi sitten ollakin mitä sattuu. Lähinnä tädin x luona – ja seuraavalla kerralla ehkä tädin y. Ja lapsesta riippuen mikä tahansa varahoito voi olla joko kivaa vaihtelua, tai sitten kaamea peikko jota voi pelätä jo monta päivää etukäteen. Tuon nykyään eskari-ikäisen peikkojen takia olin hänen perhepäivähoitoiässään aika lyhyitä päiviä töissä jos varahoitoa tarvittiin – onneksi tarvittiin harvoin. Toivon ja luotan siihen, että nuorimmaisella ei ole eikä tule peikkoja.)
On muuten hassua, että nyt tuo meidän pieni on nyt tuttu paitsi meille ja naapureille, myös hoitotädille ja hoitoryhmälle, alueen toisille hoitotädeille ja heidän hoitolapsilleen, jopa monille lähipäiväkodin tädeistä ja lapsista. He tuntevat lapsen ulkonäöltä ja nimeltä ja tietävät hänen erityispiirteitään (menee itsenäisesti liukumäessä ja alkaa huiskia edellä olevia, jos ovat hitaita). Lapsen elämänpiiri ja tuttavuussuhteet laajenevat! Minusta tämä on turva sekä meille perheenä että pienelle itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti