Tämän vuoden marraskuu tuo mieleen Päiväni murmelina –elokuvan. Aina on sama sää. Kun vielä töissä on sellainen vaihe että jo viime viikolla sain yhden työvaiheen loppuun enkä ole vieläkään saanut ideaa siitä miten seuraavaa työvaihetta lähtisi käsittelemään, on vaikea erottaa päivää toisesta. Kaiken lisäksi autossa kuunnellut iänikuiset Neal Youngit on kulumassa puhki. Symboliikkaa?
Marraskuisessa horteessa kokeilin aamulla kädellä repunpohjaa ja ilahduin että avaimet (pitkässä ketjussa) ovat jo mukana, ei tarvitse lähteä käymään läpi takkien taskuja ja eteisen pöytiä. Oli hassu tunne, kun työpaikan oven edessä kaivoinkin sitten esiin viikonlopun juhlista reppuun jääneen paksuketjuisen pronssikorun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti