keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Yö ilmakehässä

Viime aikoina läpikäydyt lukion ja yliopiston appron matematiikka ja meteorologian perusteet alkavat vissiin vihdoinkin tomuttaa aivoihin joskus kauan sitten rakentuneita yhteyksiä taas toimintakuntoon. Viime yönä ainakin huomasin joka kerran havahtuessani käyväni läpi lämpöopin pääsääntöjä, lämmönvaihtoa ilmakehässä ja ilmakerrosten stabiilisuutta.

Enkä edes ole menossa tentiin.

Ainakaan vielä, palaan asiaan jos loppujen lopuksi päädyn lukemaan uuttakin asiaa, jonka osaamisesta olisi hyvä saada mustaa valkoiselle.

Kotona pahvilaatikkorumba jatkuu, tosin puoliso alkaa saada isoja tietokonerohjoja jo asennettua ja siirrettyä lopulliseen sijoituspaikkaan, oikeaan konehalliin pois meidän nurkista. Työhuoneesta lähti samaan syssyyn kammottavan pölyinen pikkunäyttö ja vanha näppäimistö, jotka ovat vuosikaudet toimineet jonkun palvelinkoneen käskyttäjinä. Näyttää siltä, että työhuoneesta lähtee noin puolet tietotekniikasta pois. Jos vaikka saisi lopulta pienennettyä ATK-pöytää ja tehtyä tilaa askartelulle ja muulle sellaiselle.

Seitsenvuotias teki kirjan "Kirpun päivä". Siinä syödään, pelataan jalkapalloa, käydään jäätelöautolla ja ostetaan kaupasta muroja, kahvinkeitin, mustikkahilloa ja legoja. Yöksi mennään pihalle telttaan, jonka päällä on jostakin syystä Yhdysvaltain lippu.

Pakkasta on ollut aavistuksen verran, mutta vieläkään ei tunnu talvi tulevan. Lunta ei näy edes pitkässä ennusteessa. Mälsää.

Ei kommentteja: