maanantai 7. marraskuuta 2011

Raha on kumma juttu

Siis ainakin siinä mielessä kumma, että pitäisi olla ehkä vähän enemmän kuin kedon kukat ja taivaan linnut - ei ainakaan tarvitsisi soittaa niin usein verottajan mukaville tädeille ja säätää veroprosenttiaan.

Alku- ja keskivuonna näytti niin vähäiseltä tuo sisääntulevan rahan määrä, että tuli säädettyä veroprosentti melko pienelle. Ja sitten tuli neuvoteltua tämä tämänhetkinen kolmen kuukauden työpätkä osa-aikaiseksi ja neljän kuukauden ajalle venytetyksi, ettei tulisi tyhmää työttömyyskuukautta sinne vuoden loppuun.

Olisi pitänyt luottaa että keskimääräinen tulotaso kyllä keskimäärin pysyy ja aina joku suostuu jotain maksamaan, jos ei tämänhetkisestä niin menneestä tai tulevasta työstä. Sain taas soittaa ja nostaa veroprosentit tällä kertaa suht korkealle - minulle maksetaan yliopiston taholta ennen vuoden loppua juuri sen kuukauden palkan verran palkkiota jutuista joita olen jo aiemmin tehnyt, ja joita tulen ensi vuoden alussa tekemään.

Tämän vuoden kokemusten perusteella en jaksa huolestua siitä, että ensi vuodelle ei ainakaan vielä ole ilmoittautunut kuin yksi työnantaja, ja sekin vain maalis-toukokuun luentosarjan verran.

Viikonloppuna imuroitiin ja oltiin perhekirkossa ja nuhassa ja yksillä vauvasynttäreillä. Kovin paljon viikonlopusta ei jäänyt mieleen, mutta nukuttua sai enemmän kuin arkena. Sekin on kovin hyvä.

Ei kommentteja: