Aika hyvin (Unikoulutusta osa II)

Takana on kolme yötä vauvan unikoulutusta, ja aika hyvin menee. Minä en oikein tiedä asiasta mitään, olen nukkunut alakerran sohvalla kuulematta yhtään mitään, ja siirtynyt joskus kuuden jälkeen omaan sänkyyn vauvan seuraavaa heräämistä odottelemaan. Sitten olen ottanut hänet viereen ja antanut maitoa ja toivon mukaan olemme hieman vielä nukkuneetkin. Mutta puolison raporttien mukaan ensimmäisenä iltana nukkumaan käydessä tuli jonkin verran huutoa ja parkua, samoin yöllä noin parin tunnin välein – ei mitään massiivista tai pitkäkestoista onneksi. Toisena yönä illalla lyhyt huuto ja yöllä taas sen verran, että saatiin isä hereille muutamaan kertaan. Eilen illalla vauva mötkähti sängyn pohjalle mahalleen nukkumaan vietäessä ja jäi sinne odottamaan unta. Kun isänsä tuli vahtimaan parin minuutin päästä, oli sängyn laidalle noussut pää tarkistamaan kuka huoneeseen tuli, ja painunut taas rauhassa alas. Yöllä oli kuulunut pariin otteeseen kitinää mutta voiton puolella ollaan! Kymmenen tunnin unet näyttävät olevan tulossa. Kuudelta ei kukaan aikuinen jaksaisi nousta, eli pidämme unillemenoajan kello yhdeksän kieppeillä.

Luulisi että äiti on nukkunut myös kymmenen tunnin yöunia, mutta äiti on kyllä katsonut telkkaa ja muutenkin nauttinut rauhallisista illoista. Pojille on esimerkiksi luettu iltaisin Suomen historiaa selkokielellä (mistä kummasta kahdeksanvuotias keksi lainata sellaisen?). Tässä yhteydessä koin klassisen äiti-oliko-silloin-dinosauruksia-kun-sinä-olit-pieni –hetken. Luin että ennen vanhaan laitettiin hautoihin työkaluja ja koruja ja sen sellaista. Lapsi kysyi: ”Tehtiinkö silloin niin kun sinä olit pieni?” Lisää historianlukua, lisää historianlukua tarvitaan!