Illalla kello puoli yhdeksän soi ovikello, ja siellä oli naapurikadun tuttu isä joka pyytää lupaa jättää auto joksikin aikaa meidän pihaan. "Kun tuolla on risteyksessä täysperävaunullinen autojenkuljetusauto jumissa eikä siitä taida päästä kävellenkään ohi. Oli koettanu nousta tuota mäkee ja sitten lähtenyt valumaan takasin ja nyt se on siellä Komulaisen* puskassa." Ei muuta kun kumpparit jalkaan ja katsomaan. Naapurikadun tuttu isä ei ihmetellyt lainkaan mielenkiintoa. "Kun kerrankin jotain tapahtuu tälläkin kadulla".
Sitten tuli hieno hinausauto ja sitten vinssattiin ja levitettiin hiekkaa ja nousihan se sieltä. Viimeksi oli naapurustossa näin jännää kun naapurissa oli ambulanssi. Ja sitä ennen, kun parin talon päässä tyhjennettiin vanhoja autonromuja metallikeräysautoon.
Onhan se lähiympäristön kyylääminen jotenkin ominaista melkein jokaiselle. Kun asuimme itähelsinkiläisessä kerrostalossa, pystyi isoista ikkunoista pitämään silmällä maailman menoa ja löytämään usein kiinnostavaa seurattavaa. Nuo tuli kaupasta. Alakerran setä kantaa hyvin pientä viulukoteloa. Miksi? Naapuritalon pihassa on poliisiauto. Hei jännää. Kun samassa talossa asunut perhe muutti rauhalliseen rivitaloon, valitteli perheen äiti jonkin ajan päästä ettei keittiön ikkunasta katsoessaan oikeastaan koskaan näe mitään.
*Nimi muutettu
PS. Jos joku ihmettelee miksi rauhallisen omakotitaloalueen pikkukaduilla ajalee autorekkoja, johtuu se siitä että tuossa muutaman korttelin päästä alkaa isojen liikkeiden alue, mukaan luettuna pari autoliikettä. Joskus sitä liikennettä harhaantuu vääräänkin suuntaan, kun isolle tielle suoraan päästäkseen olisi peruutettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti