keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Vuosaari - Matkaopas

Ellei mikään tauti tai auton varoitusvalo estä, matkaamme pääsiäislomalla mummia ja pappaa ja tätejä ja entisiä asuinpaikkoja tapaamaan, sinne Etelä-Suomeen. Sen kunniaksi, jo kauan sitten naputeltu matkaopas Vuosaareen matkaaville!

***

Jos satutte suunnittelemaan matkaa Itä-Helsinkiin Vuosaaren sillan toiselle puolen, tässäpä muutamia vinkkejä:

How to get there

Metro Vuosaaren suuntaan noin viiden minuutin välein aamuvarhaisesta iltamyöhään, parikymmentä minuuttia Helsingin keskustasta. Pysäkki sekä Meri-Rastilassa että itse Vuosaaressa. Itäkeskuksesta pääsee perille myös bussilla. Vuosaarta kiertää muutama bussilinja, joiden kyytiin pääsee mm. metroasemilta. Esim. Mustavuoren tuntumaan pääsee matkustamalla bussin 96 päätepysäkille Porslahdentien suuntaan. Autolla Kehä I:n tai Kehä III:n itäiseen päätepisteeseen.

Majoittuminen

Rastilan leirintäalue on hyvä tukikohta kesäaikaan, myös matkailuautoille ja –vaunuille. Perille pääsee siis myös metrolla. Hotelleja alueella on heikosti, muistaakseni Vuoranta tarjoaa hotellimajoitusta mutta on aika syrjässä ilman omaa autoa.

Luontokohteet

Vuosaari on pullollaan upeita luontokohteita. Valitettavasti osa vanhoista metsistä ja rannoista on jo rakennettu, ja esim. Rastilan rannan ja Mustavuoren kaavoituksesta käydään jatkuvaa kähinää. Mutta nähtävää riittää. Mustavuori on kohteista ykkönen. Mustavuoressa näkyy kasvi- ja lintubongareita (luullakseni siis myös kasveja ja lintuja) samoin kuin marjastajia ja sienestäjiä. Alueella on jälkiä sotien aikaisista linnoituksista, ja alueen läpi pääsee kulkemaan Porvarinlahden lintuvesille. Mustavuori on osittain suojeltu, Porvarinlahti on Natura-alue.

Lähellä Mustavuorta on myös hassu täyttömäki, ”Vuosaaren huippu”, jolle on siirretty mm. tunturikasvillisuutta.

Uutelassa oli ennen Miina Äkkijyrkän kyyttöjä ja muuta eläinkuntaa, mutta Miina on lähtenyt. Uutelassa on joka tapauksessa monipuolista metsä- ja rantaluontoa, mm. Särkkäniemen luonnonsuojelualue (tosi saaristomaista kalliorantaa).

Kallahdenniemen harju on suojeltu, ja onkin tosi komea männikköinen harju, meri kahdella puolellaan. Kallahdenniemen päässä uimarannan tuntumassa on suojeltua ruovikkorantaa.

Ramsinniemessä on paljon yksityisomistusta eli luonnossa liikkuminen ei onnistu joka paikassa. Sielläpäin on joka tapauksessa suojeltu lehtoalue, jolla on luontopolku joka esittelee mm. useita alueen myrkkykasveja.

Meri-Rastilan rantametsissä on vielä mahdollista ulkoilla ja nauttia vapaista metsäisistä kalliorannoista. Alueella on myös vanhaa merenpohjaa, ”pirunpelto”.

Uiminen

Uimarantoja on paljon. Rastilassa lähellä leirintäaluetta, Kallahdenniemen kainalossa harjun kahta puolta, iso, matala aurinkoranta Kallahdenniemen päässä, pitkä kaupunkiranta kerrostalojen ja kahviloiden äärellä Aurinkolahdessa. Leikkipuisto Mustakivessä samoin kuin Lohikäärmepuistossa on lapsille isot ja syvät uima-altaat arkisin käytettäviksi. Vuosaaren uimahallissa on vähemmän ryysistä kuin Itäkeskuksessa ja perusaltaiden lisäksi kiva lasten patarointiallas ja todella iso lämmin kylpyläallas.

Leikkipuistot ja muu liikunta

Edellä listaamillani luontoalueilla on hienoja kävelyreittejä, pyöräilykin onnistuu. Ja talvella lumitilanteen salliessa hiihto!

Leikkipuistoja on paljon ja niissä saa väsytettyä lapsen kuin lapsen. Ehkä paras näkemäni ns. normaali leikkipuisto on Lohikäärmepuisto vanhan Vuosaaren puolella. Suosittelen ainakin 0-12 –vuotiaille. Toinen suuri ja hieno leikkipuisto on Mustakivi uudella puolella. Muita on ainakin Saseka Kallahden puolella, Meri-Rastilan leikkipuisto, Ilveskorven puisto. Talvella mäkeä pääsee laskemaan ainakin Lohikäärmepuistossa ja Meri-Rastilan leikkipuistossa.

Useissa puistoissa ja koulujen kentillä on heti pakkasten tullen luistelukentät käyttökunnossa. Jos jäätalvi on hyvä, meren jäälle tehdään retkiluisteluratoja.

Vuosaaressa on oma oikea urheilukenttä Heteniityn koulun lähellä, siellä on välillä esim. ykkösdivarin jalkapalloilua (Vuosaaren Viikingit).

Kuntosaleilu ja muu sellainen onnistuu sekä urheilutalossa että uudessa Kallahdentienvarressa olevassa ”kuntoklubissa”.

Kaupat

Meri-Rastilassa on pieni ostari torin vieressä, mutta tärkein kauppakeskittymä on kauppakeskus Columbus Vuosaaren metroaseman päällä.

Syömis- ja juomispuoli

Ympäri alueen löytyy paljon pubeja ja pizzerioita ja muita vastaavia kuppiloita. Meri-Rastilan torin ympäristössä on ainakin kaksi pizzapaikkaa. Aurinkolahdessa on italialainen ja intialainen ravintola, sekä kallis ja hieno kahvila. Kauppakeskus Columbuksesta löytyy Rosso, Hese ja pari kahvilaa lisää. Vuotalossa on hyvä ja monipuolinen kahvila, sieltä saa myös lounasruokaa. Mäkkäri on Kallahdentien varressa. Alueella on useita kansainvälistä ruokatavaraa myyviä liikkeitä, muun muassa Eestin herkku.

Kulttuuri

Vuotalo löytyy kauppakeskuksen vasemmalta puolelta, ulkoa ruma betonilieriön puolikas, sisältä viihtyisä ja ilmava kulttuuritalo. Kirjastossa on kattava lasten- ja aikuistenpuoli, netti, lehtisalit ja mitä muuta. Talossa on konsertteja, taidenäyttelyitä ja muuta sellaista. Talon kahvilasta saa myös ostaa kirjoja laajalla valikoimalla. Monikulttuurillista ihmiseloa on hauska seurata istumalla vaikkapa kauppakeskus Columbuksen keskusaukion viereisen kahvilan ikkunapöydässä.

Lisälukemista

Vuosaaren kiinnostavaan historiaan voi tutustua täällä, ja värikkääseen nykypäivään mm. täällä ja täällä.

Ei kommentteja: