Sinisellä printatun työhakemuksen tarina

Tuossa taannoin joulukuussa oli avoinna oman alan tutkijan vakituinen toimi valtion tutkimuslaitoksessa, tosin Itä-Suomessa päin. Periaate on, että tällaisia paikkoja haetaan vaikka ne olisivat auki Utsjoella. Tätä nimenomaista hakua helpotti tieto siitä, että paikan edellinen haltija hoiti tointa Helsingistä käsin. Sain tietää hausta pari päivää ennen kuin se meni umpeen. Haku piti tehdä typerällä sähköisellä hakumenettelyllä. Kiireen kaupalla siis lomakkeita sähköisesti täyttelemään, sähköinen CV ja julkaisuluettelo valmiiksi odottelemaan niiden liittämistä. Mutta kas! Kun viimeisen lomakkeen olin täyttänyt, systeemi kiitti hakemuksesta ja napsahti kiinni ihan ilman liitteitäni. Hakemukseen oli toki luvallista liittää paperilla lisämateriaalia, mutta kuinka ollakaan, printteristä oli musta väri (tietenkin) lopussa. Ei näin pienistä voi lannistua. Tulostin tekstit tummansinisellä, ja sydän kylmänä laitoin postiin. Tässä vaiheessa ei yllättänyt lainkaan se, että posti oli pari päivää tuon jälkeen lakossa.

Tammikuussa tuli tieto, että haku avataan uudelleen. Eivät varmaan olleet saaneet muita vakavasti otettavia hakemuksia kuin minun myöhässä tulleen siniseni. ”Päivitin” julkaisuluetteloni, ja sain siitä tekosyyn lähettää paperit uudelleen oikean värisinä ja ajoissa.

Hämmästyen sain viime viikolla kutsun haastatteluun. Työnantajat ovat sitten kummaa sakkia. Kerran sain jopa töitä siksi, kun minulla on monta lasta. Toinen työnhakuun liittyvä periaate on se, että haastatteluun mennään aina vaikka se olisi kuinka hankalaa toteuttaa. Esimerkiksi vaikka puoliso on Tanskassa ja haastatteluun mennäkseen on otettava mukaan mummu ja lapsilauma. Päätimme siinä sivussa pitää siis pari päivää lomaa Joensuussa, ja tämä oli ihan oikea päätös – pikkupojilla ei mitään ihmeempiä hiihtolomatekemisiä ollutkaan suunnitteilla. Mummu ja isommainen olivat vahtimassa pienempiä haastatteluni ajan, ja jatkoivat sitten linja-autoitse (just ennen lakkoa) Ylä-Savoon. Haastattelijat kysyivät että pääsit sitten tulemaan. Tällaista tässä tilanteessa kysyttäessä kuuluu hymyillä hienoisesti ja sanoa lyhyesti että kyllä vaan.

Haastatteluun pääsystä ja itse haastattelusta jäi oikein hyvä mieli. Kun omat vaatimukset työn aikatauluista ja –paikoista ovat aika kovat (pääosin etätyötä Jyväskylästä käsin), ei todennäköinen työn saamattomuuskaan tee kolausta ammattiylpeyteen. Kaiken voi laittaa hankalien olosuhteiden piikkiin. (Olisihan se mahtava työ, ja sitä osaisi tehdäkin. Tutkimus olisi päätyö, mutta mausteena olisi verkostoitumista muihin ja tämmöistä äänitorvena olemista). Menee siis ammatillisen onnistumisen puolelle kaiken kaikkiaan. (Ammatillisista epäonnistumisista voi mainita vaikkapa sen, ettei tammikuussa ähräämämme hakemus päässyt akatemiassa toiselle hakukierrokselle.)

Lasten kanssa oli ihan kivaa olla hotellilla eivätkä mökänneet liikaan. Vauvakin nukkui vaikka sillä selvästi olikin outoa ja jännittävää. Tänään ajelimme rauhassa kotiin, pyörähdimme Uuden Valamon pihalla mielenkiinnosta, söimme hampurilaisia huoltoasemalla. Ja lapioimme pihaliittymästä lunta ennen kuin saimme auton pihalle.