sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Koronakevät 2020: 23.-25.3., ma-ke

Alkoi ensimmäinen kokonainen etäkouluviikko. Meidän koululaisista asia alkoi tuntua jo luontevalta ja tutulta. Aamulla katsotaan mitä päivän ohjelmassa on. Sitten vähän mietitään missä järjestyksessä asioita tehdään, ja pyritäänkö kaikki tekemään päivän aikana (noin klo 16 mennessä) vai jätetäänkö jotakin illalle. Maanantaina illalle jäi nuorimmaisen liikuntatunti - kävelylenkki äidin kanssa.

Kaikki opettajat olivat tehneet digiloikan ihan yllättäen ja ilman valmistelua. Jotkut huonommin, toiset paremmin. Opettajakunnan arvostus nousi ihan jo siksi, että nyt opastusta ja ohjausta joutuivat tekemään monet vanhemmat, oman työn ohessa.

Nuorimmaisen koulun neljänsien luokkien opettajat olivat päättäneet laittaa kaikki neljäsluokkalaiset työskentelemään saman työjärjestyksen mukaan. Tämä oli oikein järkevä päätös ja mahdollisti opettajien työnjakoa paremmin kuin kaikilla erilaiset lukkarit. Nuorimmaisen oli vaikea niellä sitä, että nyt "pitkä liikka" olikin maanantaina vaikka sen pitäisi olla tiistaina, ja muutenkin aineita oli ihan hoopossa järjestyksessä.

Onneksi oma ope luki joka päiväksi luvun Robinson Crusoeta, jonka pystyi kodin pienimmältä läppäriltä veljen vanhoilla kuulokkeilla kuuntelemaan.

Viikon aikana oli kaksi etäkokousta ja yksi virtuaalinen tutkimusryhmän kahvitunti. Meidän oli ollut tarkoitus aloittaa iso tutkimushanke huhtikuun alussa. Tätä varten oli tehty kiireellä paljon töitä tammi-helmikuussa. Nyt oli pakko ajatella nopeasti ja uudelleen: ei mitään järkeä aloittaa nyt, kun kukaan ei pääsisi matkustamaan avauskokoukseen ja suurin osa porukasta istui kodeissaan vailla mahdollisuutta kenttätöihin tai edes keskittymisrauhaa. Hankeen avaus siiryi elokuulle. Tämä antoi ihanasti aikaa ja tilaa tehdä rauhassa työjuttuja.

Urheilukentällä oli tällä viikolla toinenkin ihminen. Hän treenasi toisella puolen kenttää, me otimme pikajuoksulähtöjä puolison kanssa toisella puolen. Ehkä nyt osaa juosta jo 20m kovaa?

Myös pumppitunnin voi pitää makuuhuoneessa - kotoa löytyi painosetti ja kylppärijakkara. 

Ei kommentteja: