Tiistai oli sitten viimeinen koulupäivä, ainakin ennen pääsiäistä. Hyvin vaikea tietää minkä nimisiä tunteita on, kun tilanne on upouusi. Ei muillakaan Suomessa ole tähän sanoja. Peruskoululaiset hakivat siis kaikki tavaransa ja kirjansa kotiin ja koko kansa valmistautui keskiviikkona pistämään pystyyn toimistonsa kotiin, samoin kuin koulut. Ne jotka pystyy siis - kaiken maailman tietotyöläiset.
Rummutus oli kova, kyse on etäkoulusta, ei kotikoulusta. Opetusvastuu on edelleen kouluilla, ei vanhemmilla. Mutta kyllähän parissa päivässä vaadittiin opettajilta aikamoista digiloikkaa, ja koulujen ratkaisut ja myös mahdollisuudet vaihtelivat paljon. Puhumattakaan siitä, oliko kaikilla kotona oikeasti mahdollisuutta käyttää tietokonetta ja nettiä, löytää edes kynä ja paperi, saada aikuisilta tukea ja innostusta, aamuherätyksiä ja ruokaa.
Kriittisiksi todettujen alojen vanhempien lapset voivat edelleen mennä kouluun, mutta suurin osa jäi kotiin. Osassa kodeista kipuiltiin sitä kun etätyöhön tottumattomat vanhemmat joutuivat myös työssään uuden eteen, tilaa on vähän, saman keittiönpöydän äärellä hoidetaan yhtä tai kahta toimistotyötä palavereineen ja yhtä tai montaa luokka-astetta.
Zoom, Teams, ja monet koulun työskentelyalustat tulivat yhdellä rysäyksellä tutuksi monelle meistä.
Meillähän tilanne oli helppo. Etätyötä tehdään koko ajan, ja kesällä myös lapset pyörivät jaloissa eli tilan ja ajan ottamista oli joutunut harjoittelemaan. Puoliso pääsi omalle pikku toimistolleen aina kun halusi, ja se oli tarpeen mukaan minullakin käytössä. Ihme, vain kerran, ja sekin vaan ihan alussa, oli tarve vetäytyä sinne. Etenkin peruskoululaisemme ovat myös sen luonteisia ettei kotiin jääminen ja omaan tahtiin työskentely tuota vaikeuksia - kunhan pääsimme sopimukseen siitä ettei tarvitse herätä aikaisin vaan oman koulupäivän voi aloittaa esimerkiksi puoli yksitoista aamupäivällä! Työskentelivät ihmeen paneutuneesti.
Lukio pyrki vetämään paljon oppitunteja ihan normaalin lukujärjestyksen mukaan. Meidän peruskoululaisilla oli vaan satunnaisia lyhyitä Teams- tapaamisia silloin tällöin. Muuten tehtävät ja oppikokonaisuudet tulivat nettiin joko joka aamu tai joidenkin aineiden kohdalla viikko-ohjelmana.
Poikkeuslaki rajoituksineen tuli siis varsinaisesti voimaan 18.3. Suur-Jyväskylälehti tiivisti tämän: "Kaikki tapahtumat on peruttu". Puolison kanssa annettiin itsellemme psykologista liekaa ja kävimme läheisellä urheilukentällä harjoittelemalla hetken koordinaatiojuoksuja ja pikajuoksulähtöjä. Olipa hyvä että olimme ehtineet aloittaa yhteisen harrastuksen!! Niistä meillä on ollut pula, eikä oikein ole löydetty mitään mistä molemmat pitäisimme. Aikuisten yleisurheilu on riittävän höpöä ja hyvätunnelmaista eikä kumpikaan ole oleellisesti toista parempi tai innostuneempi.
Pianotunnit ovat ainoa ohjattu harraste mikä perheellä nyt pyörii. Ulko-oven pieleen kirjattu viikko-ohjelma, yleensä täynnä kaikkea ja jopa hiukan ahdistava, sisältää kaksi merkintää.
Muillakin näyttää tilanne olevan sama. Ulkona näkee lenkkeilijöitä paljon. Ajatella jos tämä tilanne olisi tullut loka-marraskuussa?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti