perjantai 10. huhtikuuta 2020

Koronakevät 2020: Poikkeustilanne pakottaa takaisin blogin ääreen

Blogi on ollut nukkumassa jo reilun vuoden, ja näin sen oli tarkoitus jatkaakin olemistaan.

Kevään 2020 aivan poikkeuksellinen tilanne herättää kuitenkin sen verran ajatuksia ja kerryttää niin erityistä materiaalia että se ei oikein mahdu Facebookiin, leikekirjaan tai kotona pyörivään muistivihkoon (vaikka kaikki nämäkin ovat käytössä).

Kirjataan ja kootaan niitä siis tännekin.

Ja vaikka koronaviruksen ja sen aiheuttaman COVID-19 -taudin leviäminen (vai onko kyse ennemminkin leviämisen hidastamisesta ja hillisemisestä joka vaikutuksia aiheuttaa) on johtanut monelle myönteiseksi koettuun pysähdykseen ja ympäristö kiittää, toivottavasti kyse on sen verran harvinaisesta (once in a lifetime?) tapahtumasta että kronikointi on paikallaan.

Ja blogin kirjoittamista on hyvä verrytellä välillä, kun lauseet näköjään kasvavat kappaleen mittaisiksi.

Ei kommentteja: