Ensimmäisten etäkouluviikkojen jälkeen Johanna Asplund kirjoittaa näin (facessa 26.3.2020):
Sinulle oppilaani,
joka unohdit juuri sen tietyn kirjan tai vihon kouluun,
nyt kun tarvitsisit sitä kotona,
sinulle, joka osallistuit tällä viikolla ensimmäistä kertaa elämässäsi etäkokoukseen ollessasi vasta kymmenvuotias,
sinulle, joka kerroit kaipaavasi kavereitasi,
sinulle, joka sanoit, että
tehtävät tuntuvat vaikeammilta yksin,
sinulle, joka sanoit, että on kiva, kun saa päättää itse, missä
järjestyksessä tekee tehtävät,
sinulle, joka kirjoitit kymmenen kertaa ”moi” luokan chattiin,
sinulle, joka sanoit, että vanhemmilla on kiire omien töiden kanssa ja siksi soitit opelle,
ja jolle ope sanoi, että vanhempien pitääkin yrittää saada työt tehtyä,
sinulle, joka sanoit, että isällä ei ole enää töitä,
sinulle, joka tulet jo tuntia ennen luokan etätapaamisen alkua kokoustilaan huhuilemaan,
sinulle, joka autoit luokkakaveriasi lähettämällä ruudunkaappauksen,
sinulle, joka pelasit matikan paripeliä videopuhelun välityksellä,
sinulle, jota nauratti, kun vertailtiin aamukokouksessa etukameroiden avulla, kenellä on isoimmat silmäpussit,
sinulle, jolle omien tunnusten ja salasanojen muistaminen on haastavaa,
sinulle, joka nautit siitä, että isä ja äiti ovat koko päivän lähelläsi,
sinulle, joka sanoit "ihan hyvää" vaikka olisit halunnut sanoa "itkettää",
sinulle, joka kirjoitit viestiin "itkettää" ja rauhoituit, kun ope soitti sinulle,
sinulle,
joka lähetit opelle maasta puskevan pienen tulppaanivauvan kuvan kotipihastasi,
sinulle, joka kerroit nähneesi samat joutsenet lähijärvellä jo kolmatta päivää,
(tekevätkö ne ope sinne pesän, kerro ope),
sinulle, joka rakensit taideinstallaation pehmoleluista,
sinulle, joka teit kuvistyönä eläimennäköiset voileivät,
sinulle, joka osaat nyt jakaa tiedoston ja avata sähköisen liitteen, mutta et ole varma, onko nyt jo perjantai,
sinulle, joka lauloit ääniviestiin itse keksimäsi runon,
sinulle, joka kerroit, että kotipihan omenapuut ovat mahtava parkour-rata
ja että lukumajan voi tehdä rappujen alle,
sinulle, joka odotat, että kaikki tämä olisi jo ohi,
sinulle minä sanon, että
opekin on tässä tilanteessa ensimmäistä kertaa,
että opellakin on ikävä,
että opeakin väsyttää,
että opeakin naurattaa nämä hassut tubettajakuulokkeet,
että opeakin välillä itkettää,
että opestakin on ihanaa, kun kevät tulee,
että opekin kaipaa työkavereita,
että openkin kädet on karheana pesemisestä
ja sydän huolesta,
että opekin odottaa sitä päivää, kun taas saadaan käydä ihan tavallista koulua,
sitä joka joskus ehkä tuntui tylsältä itsestäänselvyydeltä.
(J.A.
huomauttaa, että osa asioista on itse koettua, osa tutuilta ja tuntemattomilta
kollegoilta kuultua, osa somesta muotoiltua. Oppilaat eivät ole
tunnistettavissa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti